Tämän sivuston kehittely sai alkukipinänsä halutessani selventää muille ihmisille minkälaisia netin kautta tapahtuvaa hyökkäilyä itseeni on kohdistunut. Tietoturva-asioista kertominen vaatii taktikointia. Yksittäisen tietoturvadilemman voi sijoittaa osaksi hyvinkin suuria kokonaisuuksia, eikä sitä kokonaisuutta voi ilman jäsentelyä tarjota ymmärrettäväksi yhdeltä istumalta, koska monikaan ei jaksaisi käsitellä sitä tietomäärää. Jos kyse olisi keskustelufoorumilla keskustelusta tai face-2-face -keskustelusta, auttaisi, kun pujahtaa selityskokonaisuuteen sisään jostain kohtaa ja koittaa pitää kuulijan/lukijan tarkoituksenmukaisella reitillä niin kauan, kunnes tavoiteltu kokonaisuus on saatu selitettyä. Tällä sivustolla pyrin jäsentelemään tiedon pieniin ja selkeisiin osiin ja toivon parasta. Kävin myös heittämässä pari kolikkoa kaivoon ja esitin toiveen.
Ihan alkuun ehdottaisin lukemaan tekstin Päätös esitutkinnasta. Se kertoo kuinka käytönnössä käy, jos kokeilet saada tietoturva-asioita ratkottua poliisin avustuksella. Yksityiskohtaisempi ja monisäikeisemman tapahtumakuvauksen olen esittänyt tekstissä Tietoverkon kautta tapahtuvasta häirinnästä. Muihin sivulla oleviin teksteihin olen pyrkinyt liittämään kuvia tai tekemään muuten lukemiskokemuksesta vaihtelevampaa, mutta nämä kaksi ovat ihan silkkaa tekstiä.
Taustastani sen verran, että olen opiskellut kaksi 2 vuotta mediatekniikkaa ammattikorkeakoulussa ja linjanvaihdon jälkeen puolisen vuotta tietotekniikkaa siihen lisäksi, sekä puuhastellut vapaa-ajallakin runsaasti tietotekniikan ja netin parissa. En ole tietoverkkojen asiantuntija, mutta lisäilen tietojani senkin aiheen suhteen, silloin kun se tuntuu tarpeelliselta.
Eräs tämän sivuston tarkoitus on toimia puhtaasti käsiteltyjen aiheiden esittelytarkoituksessa, ikäänkuin sanoen "tälläinenkin on mahdollista". Lähtökohtaisesti tarkoitukseni ei tässä yhteydessä ole maalailla minkäänlaisia dystopioita. Vaikkakin, tosiasia on, että tietoturvaongelmia ei ole mahdollista estää täysin millään muulla tavoin kuin sallimalla tietoverkon ylin hallinta ja valvonta viranomaisten käsiin. Tällä hetkellä viranomaisilla ei ole oikeutta tarkkailla dataliikennettä (esim. internetliikenne, GSM, 3G, WLAN, muu langaton viestintä) kuin törkeiksi määriteltyjen rikosten kohdalla, mutta ne jotka haluavat kokeilla kräkkerin taitojaan voivat tehdä sen melko vapaasti, ilman kummempaa kiinnijäämisen riskiä.
Huom! Obs! Tarkoituksenani ei myöskään ole sanoa, että pitäisi palata takaisin aikaan jolloin koko mokomaa tietokonetta ja internettiä ei vielä ollutkaan.
a) laitteet, joihin on tarkoituksellisesti sisällytetty takaportteja ja etähallinnan mahdollistavia aukkoja
b) infrared pass filter
c) ei-kaivattuja meemejä hylkivä palomuuri aivoille
d) tiedonhippuset, joita systemaattisesti keräämällä voi muodostaa aikalaisprofiileja jostain henkilöstä
e) GPS-pohjainen ihmisen salajäljitys (vrt. geokätkentä), jossa alati pienenevä GPS-lähetin on piilotettuna kohteen käyttämiin henkilökohtaisiin kulkuneuvoihin, yhdistettynä peliin osallistujien omin aistein tekemiin havaintoihin ja näiden havaintojen pelipalvelimelle lähettämiseen
f) GMS ja 3G -verkot
Ahneus ja tilaisuus tekevät pomosta varkaan (2007)
http://www.digitoday.fi/tyo-ja-ura/2007/06/06/Ahneus+ja...
ISS: Venäjän mafia myy krakkeripalveluita (2004)
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2004/09/23/ISS%3A...
Nettirikollinen jää harvoin kiinni (2007)
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2007/02/15/Nettirikollinen...
Potkut saanut hakkeroi hätäpalveluita kumoon (2007)
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=200724072
Teinit hakkeroivat jännityksen, ei hyödyn vuoksi (2007)
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=200720124
Uskotko, että olet turvassa? (2007)
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2007/09/19/Uskotko%2C+ett%E4...
Porilaisteiniä epäillään haittaohjelmista (2007)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=31362&tyyppi=1
Nuoret tunkeutuivat kymmeniin tietokoneisiin (2007)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=31362&tyyppi=1
Viron nettihyökkäyksen tekijä tunnusti (2007)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=30602
Nettirikolliset soluttavat opiskelijoita yrityksiin (2006)
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=200622941
Ketä salasanavuodosta voi syyttää? (2007)
http://digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=200725868
Hyppösen porttiteoria: Krakkerit muuttuvat verkkoterroristeiksi (2007)
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2007/07/11/Hypp%F6sen...
Tietomurroista tulossa vankeutta ruotsalaisnuorukaiselle (2006)
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=200620983
Uteliaisuus työtoverien suhteen houkuttelee urkintaan (2006)
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=20067967
Tavallisia ihmisiä värvätään rahanpesijöiksi netissä (2006)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=28333&tyyppi=1
Mafia soluttautuu yrityksiin myyrien avulla (2006)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=26811&tyyppi=1
Koulujen lomat lisäävät tietomurtoja (2005)
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2005/04/27/Koulujen...
Microsoft: uudenlaiset vakoilijat vakava uhka (2005)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=23132&tyyppi=1
Tietoturvajohtaja anasti 200 000 euroa naapurin wlanilla (2005)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=24420&tyyppi=1
Verisign: krakkerit ovat ohittaneet teini-iän (2004)
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2004/11/17/Verisign%3A+krakkerit...
Työntekijä sabotoi tietoturvayhtiön liiketoiminnan (2003)
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=200310008