Tämän sivuston kehittely sai alkukipinänsä halutessani selventää muille ihmisille minkälaisia netin kautta tapahtuvaa hyökkäilyä itseeni on kohdistunut. Tietoturva-asioista kertominen vaatii taktikointia. Yksittäisen tietoturvadilemman voi sijoittaa osaksi hyvinkin suuria kokonaisuuksia, eikä sitä kokonaisuutta voi ilman jäsentelyä tarjota ymmärrettäväksi yhdeltä istumalta, koska monikaan ei jaksaisi käsitellä sitä tietomäärää. Jos kyse olisi keskustelufoorumilla keskustelusta tai face-2-face -keskustelusta, auttaisi, kun pujahtaa selityskokonaisuuteen sisään jostain kohtaa ja koittaa pitää kuulijan/lukijan tarkoituksenmukaisella reitillä niin kauan, kunnes tavoiteltu kokonaisuus on saatu selitettyä. Tällä sivustolla pyrin jäsentelemään tiedon pieniin ja selkeisiin osiin ja toivon parasta. Kävin myös heittämässä pari kolikkoa kaivoon ja esitin toiveen.
Ihan alkuun ehdottaisin lukemaan tekstin Päätös esitutkinnasta. Se kertoo kuinka käytönnössä käy, jos kokeilet saada tietoturva-asioita ratkottua poliisin avustuksella. Yksityiskohtaisempi ja monisäikeisemman tapahtumakuvauksen olen esittänyt tekstissä Tietoverkon kautta tapahtuvasta häirinnästä. Muihin sivulla oleviin teksteihin olen pyrkinyt liittämään kuvia tai tekemään muuten lukemiskokemuksesta vaihtelevampaa, mutta nämä kaksi ovat ihan silkkaa tekstiä.
Taustastani sen verran, että olen opiskellut kaksi 2 vuotta mediatekniikkaa ammattikorkeakoulussa ja linjanvaihdon jälkeen puolisen vuotta tietotekniikkaa siihen lisäksi, sekä puuhastellut vapaa-ajallakin runsaasti tietotekniikan ja netin parissa. En ole tietoverkkojen asiantuntija, mutta lisäilen tietojani senkin aiheen suhteen, silloin kun se tuntuu tarpeelliselta.
Eräs tämän sivuston tarkoitus on toimia puhtaasti käsiteltyjen aiheiden esittelytarkoituksessa, ikäänkuin sanoen "tälläinenkin on mahdollista". Lähtökohtaisesti tarkoitukseni ei tässä yhteydessä ole maalailla minkäänlaisia dystopioita. Vaikkakin, tosiasia on, että tietoturvaongelmia ei ole mahdollista estää täysin millään muulla tavoin kuin sallimalla tietoverkon ylin hallinta ja valvonta viranomaisten käsiin. Tällä hetkellä viranomaisilla ei ole oikeutta tarkkailla dataliikennettä (esim. internetliikenne, GSM, 3G, WLAN, muu langaton viestintä) kuin törkeiksi määriteltyjen rikosten kohdalla, mutta ne jotka haluavat kokeilla kräkkerin taitojaan voivat tehdä sen melko vapaasti, ilman kummempaa kiinnijäämisen riskiä.
Huom! Obs! Tarkoituksenani ei myöskään ole sanoa, että pitäisi palata takaisin aikaan jolloin koko mokomaa tietokonetta ja internettiä ei vielä ollutkaan.
a) laitteet, joihin on tarkoituksellisesti sisällytetty takaportteja ja etähallinnan mahdollistavia aukkoja
b) infrared pass filter
c) ei-kaivattuja meemejä hylkivä palomuuri aivoille
d) tiedonhippuset, joita systemaattisesti keräämällä voi muodostaa aikalaisprofiileja jostain henkilöstä
e) GPS-pohjainen ihmisen salajäljitys (vrt. geokätkentä), jossa alati pienenevä GPS-lähetin on piilotettuna kohteen käyttämiin henkilökohtaisiin kulkuneuvoihin, yhdistettynä peliin osallistujien omin aistein tekemiin havaintoihin ja näiden havaintojen pelipalvelimelle lähettämiseen
f) GMS ja 3G -verkot
Suomalaisyritystä kiristettiin nettipalvelun kaatamisella (2006)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=26161&tyyppi=1
Kännyköitä uhkaa ensi kertaa kriittinen turva-aukko (2007)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=29208&tyyppi=1
Bottiverkot yhä suurempi uhka internetille (2006)
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2006/12/14/Bottiverkot+yh%E4+suurempi...
Nettirikollisuus siirtyy Venäjälle (2005)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=24890&tyyppi=1
Verkkohyökkäykset luultuakin yleisempiä (2002)
http://www.digitoday.fi/data/2002/01/31/Verkkohy%F6kk%E4ykset...
Kovempaa kakkua krakkereille (2002)
http://www.digitoday.fi/data/2002/04/02/Kovempaa+kakkua...
Vakuutusyhtiö pimitti tietovarkauden kuukausien ajan (2007)
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2007/01/27/Vakuutusyhti%F6+pimitti...
Tietoturvarikoksiin pitää varautua (2005)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=23913&tyyppi=1
Ammattirikollisuus ja terrori kukoistavat verkossa (2005)
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2005/01/28/Ammattirikollisuus...
Verkkouhkien pelätään kasvavan rajusti (2007)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=29224&tyyppi=1
Krp: Nettirikollisuus vaarassa räjähtää käsiin (2004)
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2004/01/26/Krp%3A+Nettirikollisuus+vaarassa...
TT: Suomi on krakkereiden harjoittelumaa (2002)
http://www.digitoday.fi/data/2002/02/26/TT%3A+Suomi+on...
"Kyberterroristit käyttävät krakkerien keinoja" (2005)
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=200513903
Tietovuodot ja yritysvakoilu yleistyvät (2006)
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2006/08/23/Tietovuodot...
Sudenkorentovakoojat seurasivat mielenosoitusta (2007)
http://www.digitoday.fi/tiede-ja-teknologia/2007/10/22/Sudenkorentovakoojat...
Schwarzeneggerin "tietomurto" alkaa selvitä (2006)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=28033&tyyppi=1
Internet-sivustoja muutettu ja murrettu Ruotsissa (2007)
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=200726143
Murtomies sotki Urheilukanavan nettisivut (2006)
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2006/03/31/Murtomies+sotki...
Krakkerit keksineet helpon tavan tietomurtoihin (2005)
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=20056563
Palvelunestohyökkäys irc-verkossa suomalaisvoimin (2005)
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2005/02/12/Palvelunestohy%F6kk%E4ys...
Krakkerit iskivät Pohjanmaalle (2005)
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=20058107
"Pahat kaksoset" uhkaavat wlan-käyttäjiä (2007)
http://digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=20057331
Krakkerit iskivät kahteen yliopistoon (2005)
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=200514162
Suuri ja pitkäaikainen tietomurto Kalifornian yliopistossa (2006)
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=200623244
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin (2007)
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=200712933
Poliisi takavarikoi hyökkäyksistä epäillyn kotikoneita (2007)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=30521&tyyppi=1
Suomen suurin hakkerointitapaus syyteharkintaan (2003)
http://www.digitoday.fi/data/2003/04/15/Suomen...
Poliisi iski: Tietomurtosarjasta epäillyt kiinni itse teosta (2002)
http://www.digitoday.fi/data/2002/02/26/Poliisi+iski%3A...
Poliisi pidätti nuoren miehen salasanamurroista epäiltynä (2007)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=31684&tyyppi=1
Vuoden poliisi paljasti haittaohjelmien levittäjän (2007)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=31749&tyyppi=1
Tietomurroista syytetty erotti asianajajansa (2002)
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=200211574
Vantaan tietomurtojuttu paisuu (2002)
http://www.digitoday.fi/data/2002/03/28/Vantaan+tietomurtojuttu...
Ruotsalaiskrakkerin murrot ällistyttävät viranomaisia (2005)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=23861&tyyppi=1
Krp:n poliiseja epäillään osallisuudesta sähköpostirikokseen (2005)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=25095&tyyppi=1
Viranomaiset kiistävät televakoilun Suomessa (2007)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=29905&tyyppi=1
Suomeen harkitaan netin "kyberpoliisia" (2007)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=31925&tyyppi=1
Teinien koneisiin murtautuneelle 10 vuotta vankeutta (2006)
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2006/11/13/Teinien+koneisiin
Viranomaiset rekrytoivat hakkereita (2005)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=24381&tyyppi=1
Kasvi: teleurkinta maan tapa (2004)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=22524
Ministeriryhmä: Verkkorikollisuuden torjuntaa lisätään (2007)
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2007/10/10/Ministeriryhm%E4%3A...
Kiina pidätti kolme lunttauksesta langattomalla yhteydellä (2007)
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=66&news_id=200714296
Verkkohyökkäysten tutkinta jumiutui (2007)
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=30641&tyyppi=1