Tämän sivuston kehittely sai alkukipinänsä halutessani selventää muille ihmisille minkälaisia netin kautta tapahtuvaa hyökkäilyä itseeni on kohdistunut. Tietoturva-asioista kertominen vaatii taktikointia. Yksittäisen tietoturvadilemman voi sijoittaa osaksi hyvinkin suuria kokonaisuuksia, eikä sitä kokonaisuutta voi ilman jäsentelyä tarjota ymmärrettäväksi yhdeltä istumalta, koska monikaan ei jaksaisi käsitellä sitä tietomäärää. Jos kyse olisi keskustelufoorumilla keskustelusta tai face-2-face -keskustelusta, auttaisi, kun pujahtaa selityskokonaisuuteen sisään jostain kohtaa ja koittaa pitää kuulijan/lukijan tarkoituksenmukaisella reitillä niin kauan, kunnes tavoiteltu kokonaisuus on saatu selitettyä. Tällä sivustolla pyrin jäsentelemään tiedon pieniin ja selkeisiin osiin ja toivon parasta. Kävin myös heittämässä pari kolikkoa kaivoon ja esitin toiveen.
Ihan alkuun ehdottaisin lukemaan tekstin Päätös esitutkinnasta. Se kertoo kuinka käytönnössä käy, jos kokeilet saada tietoturva-asioita ratkottua poliisin avustuksella. Yksityiskohtaisempi ja monisäikeisemman tapahtumakuvauksen olen esittänyt tekstissä Tietoverkon kautta tapahtuvasta häirinnästä. Muihin sivulla oleviin teksteihin olen pyrkinyt liittämään kuvia tai tekemään muuten lukemiskokemuksesta vaihtelevampaa, mutta nämä kaksi ovat ihan silkkaa tekstiä.
Taustastani sen verran, että olen opiskellut kaksi 2 vuotta mediatekniikkaa ammattikorkeakoulussa ja linjanvaihdon jälkeen puolisen vuotta tietotekniikkaa siihen lisäksi, sekä puuhastellut vapaa-ajallakin runsaasti tietotekniikan ja netin parissa. En ole tietoverkkojen asiantuntija, mutta lisäilen tietojani senkin aiheen suhteen, silloin kun se tuntuu tarpeelliselta.
Eräs tämän sivuston tarkoitus on toimia puhtaasti käsiteltyjen aiheiden esittelytarkoituksessa, ikäänkuin sanoen "tälläinenkin on mahdollista". Lähtökohtaisesti tarkoitukseni ei tässä yhteydessä ole maalailla minkäänlaisia dystopioita. Vaikkakin, tosiasia on, että tietoturvaongelmia ei ole mahdollista estää täysin millään muulla tavoin kuin sallimalla tietoverkon ylin hallinta ja valvonta viranomaisten käsiin. Tällä hetkellä viranomaisilla ei ole oikeutta tarkkailla dataliikennettä (esim. internetliikenne, GSM, 3G, WLAN, muu langaton viestintä) kuin törkeiksi määriteltyjen rikosten kohdalla, mutta ne jotka haluavat kokeilla kräkkerin taitojaan voivat tehdä sen melko vapaasti, ilman kummempaa kiinnijäämisen riskiä.
Huom! Obs! Tarkoituksenani ei myöskään ole sanoa, että pitäisi palata takaisin aikaan jolloin koko mokomaa tietokonetta ja internettiä ei vielä ollutkaan.
a) laitteet, joihin on tarkoituksellisesti sisällytetty takaportteja ja etähallinnan mahdollistavia aukkoja
b) infrared pass filter
c) ei-kaivattuja meemejä hylkivä palomuuri aivoille
d) tiedonhippuset, joita systemaattisesti keräämällä voi muodostaa aikalaisprofiileja jostain henkilöstä
e) GPS-pohjainen ihmisen salajäljitys (vrt. geokätkentä), jossa alati pienenevä GPS-lähetin on piilotettuna kohteen käyttämiin henkilökohtaisiin kulkuneuvoihin, yhdistettynä peliin osallistujien omin aistein tekemiin havaintoihin ja näiden havaintojen pelipalvelimelle lähettämiseen
f) GMS ja 3G -verkot

Black Hat Conference: Security Researchers Claim To Hack GSM Calls (2008)
Security researchers presenting Wednesday at the Black Hat D.C. conference in Washington, D.C., demonstrated technology in development that they say will be able to greatly decrease the time and money required to decrypt, and therefore snoop on, phone and text message conversations taking place on GSM networks. (Information Week)
Wiretapping made easy (2008)
Thanks to the work of two young cyber-security researchers, cellular snooping may soon be affordable enough for your next-door neighbor. (Forbes.com)
Research May Hasten Death of Mobile Privacy Standard (2008)
Most of the previously detailed methods for cracking A5/1 encrypted GSM communications involved "active attacks," injecting data packets into the carrier's system or circumventing the encryption altogether by tricking a nearby target's phone into connecting to a bogus, unencrypted relay station controlled by the attacker. (Washington Post -blog, Security Fix)
--
Tietoturvasiantuntija Bruce Schneierillä on tutkinut paljon muun muassa juuri GSM:n tietoturva-asioita. Hakutuloksia hänen sivustoltaan hakusanalla "GSM".
(Alla olevan tutkimusraportin katselu vaatii ilmaisen rekisteröinnin.)
Overview: GSM suffers from various security weaknesses. Furthermore, it is well-known that it is possible to mount a man-in-the-middle attack in GSM during authentication which allows an attacker to make a victim mobile station authenticate itself to a fake base station which in turn forwards the authentication traffic to the real network, thus impersonating the victim mobile station to a real network and vice versa. This paper discusses the impact of GSM encryption attacks, that recover the encryption key, and the man-in-the-middle attack on the security of networks, which employ UMTS and GSM base stations simultaneously. (TechRepublic)